Hälsa

Miksi saamme liian vähän palautetta?

Valmentajalle palaute nousee teemana esille usein eri organisaatioiden kohdalla. Miksi saamme liian vähän palautetta? Yleensä työntekijät kokevat, että etteivät he saa tarpeeksi palautetta työpaikallaan, kuten useissa tutkimuksissa on tuotu esille. Tämä koskee kaikkia organisaatiotasoja aina...
Lue lisää

7 vinkkiä ammatillisen kasvun tukemiseen

Työntekijän ammatillinen kasvu on sekä itse työntekijän että työnantajan vastuulla. Nykypäivän työntekijät eivät ainoastaan hae leipänsä päälle voita, vaan työsuhdetta, jossa molemmat osapuolet hyötyvät toisistaan. Ammatillista kasvua tukevan työyhteisökulttuurin luominen on yleensä helpompaa kuin luulisikaan....
Lue lisää

Markku Haapasalmen teesejä johtamisesta

Työhyvinvoinnin johtamisen aamukahvitilaisuus -kiertueella Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi jakoi teesejään hyvästä johtamisesta. Nykyisin eläkkeellä oleva Haapasalmi on muun muassa toiminut Nordean varatoimitusjohtajana ja häneltä löytyy kokemusta johtamisesta neljältä vuosikymmeneltä. Haapasalmen mukaan kaiken lähtökohta ja...
Lue lisää

Anna itsesi hengähtää, itsemyötätunnon voima

Kun ihmiselle tulee vastoinkäyminen töissä, niin yleensä siihen suhtaudutaan kahdella eri tavalla: 1) joko syytämme toisia tai 2) sätimme itseämme. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei kuitenkaan auta ongelman ratkaisemisessa. Mitä jos kohtelisimme itseämme samalla tavalla kuin...
Lue lisää

Nuku hyvin, johda paremmin

Jokainen on varmasti tietoinen, että kahdeksan tuntia unta yössä on suositusmäärä. Mutta yleensä työ, sosiaalinen elämä ja muut menot vievät enemmän kuin 16 tuntia päivässä. Monet jopa ajattelevat, että selviävät viidellä tunnilla unta yössä ja...
Lue lisää

Uudistuminen ja jatkuva kehittyminen 1/3: Itsensä johtaminen

Blogisarjassa käsitellään työhyvinvointia kolmesta eri näkökulmasta: 1) itsensä johtaminen, 2) työyhteisötaidot ja 3) vuorovaikutteinen johtaminen. Ensimmäisessä osassa paneudutaan itsensä johtamiseen yhden Hälsan kolmesta perustajaveljeksestä Henri Karjulan kanssa. Itsensä johtamisen kivijalka on itsetuntemus, josta kaikki lähtee....
Lue lisää

Itsensä johtaminen – Miten mahdollistan tiimini menestyksen?

Susijengin valmennuksessa kiteytyy yksilön vastuu omasta hyvinvoinnistaan, joka puolestaan vaatii jatkuvaa harjoittelua ja itsensä kehittämistä. Tiimiä muodostettaessa on tärkeää huomioida yksilöiden erilaisuus, sillä jokaisella on taustalla omat uskomukset, arvot, kulttuurit ja asenteet. Kun puhutaan tiimin...
Lue lisää

Työhyvinvoinnin johtamisen huippuseminaari ti 10.4. Helsingissä!

Työhyvinvoinnin johtamisen huippuseminaari ti 10.4. Helsingissä! KENELLE: Koulutus on tarkoitettu toimitusjohtajille, johtoryhmän jäsenille, HR-päättäjille, talousjohtajille ja esimiehille. Rakenna Suomen paras työpaikka jalostamalla esimiestaitojasi. Seminaari on luonteeltaan vuorovaikutteinen ja käytännönläheinen, se sisältää alustuksia, keskusteluja ja käytännön...
Lue lisää