Työhyvinvoinnin johtamisen huippuseminaarissa käsiteltiin itsensä johtamista

11.04.2019

Keskiviikkona 10.4.2019 Helsingin Finlandia-talolla pidettiin Hälsan kolmas Työhyvinvoinnin johtamisen huippuseminaari, jonka palautteiden kokonaiskeskiarvo oli 4,3 (asteikolla 1-5). Seminaarin teemana oli itsensä johtaminen.

Aamun aloitti huippuvalmentaja Erkka Westerlund, jonka aiheena oli ”Hyvinvoinnin johtaminen”. Westerlundin häkellyttävä viidenkymmenen vuoden kokemus valmentamisesta paistoi hänen esityksestään ja hänen oppinsa kääntyvät myös mainiosti yritysmaailmaan.

Hyvinvointiyrittäjä Hanna-Maria Seppälä taas peilasi omia kokemuksiaan kilpauintiuraltaan tiimin merkityksestä itsensä johtamisessa. Kaikki lähtee itsensä johtamisesta ja kun ympärillä on tiimi, jolla on yhteiset arvot, yhteinen tavoite sekä tiimi tuntee ja tukee toisiaan, niin yhteistyöllä pääsee tulokseen.

Päivän päätti johtamisen valmentaja ja tekniikan tohtori Susanna Rahkamo aiheenaan ”Luovuuden ja innovatiivisuuden johtaminen.” Rahkosen väitöskirjan kautta syntyi kuuden kriittisen elementin malli, joilla luovuus saadaan käyttöön: 1) Periksiantamaton työ, 2) Sisäinen palo, 3) Kysyminen ja ajatusten pallotteleminen, 4) Usko itseen, 5) Näkemys, ja 6) Soveltaminen.

Seuraava Työhyvinvoinnin johtamisen huippuseminaari #4 järjestetään 10.10.2019. Seminaarin keynote-puhujana on filosofi Esa Saarinen.

30.4. mennessä ilmoittautuneet pääsevät seuraavaan seminaariin Early Bird -hintaan 295€ + ALV 24%.

Ilmoittaudu:
Janne Karjula, toimitusjohtaja
045 631 4322
janne@halsa.fi