Uudistuminen ja jatkuva kehittyminen 3/3: Vuorovaikutteinen johtaminen

07.12.2018

Blogisarjassa käsitellään työhyvinvointia kolmesta eri näkökulmasta: 1) itsensä johtaminen, 2) työyhteisötaidot ja 3) vuorovaikutteinen johtaminen. Kolmannessa, ja viimeisessä, osassa paneudutaan vuorovaikutteiseen johtamiseen yhden Hälsan kolmesta perustajaveljeksestä Henri Karjulan kanssa.

Esimiehellä on monenlaisia rooleja. Hän joutuu olemaan joskus suunnannäyttäjä, joka kertoo tiimilleen tavoitteiden kautta, että mihin ollaan menossa. Hän joutuu olemaan innostaja, joka omalla esimerkillään maalaa houkuttelevia tulevaisuudenkuvia. Hän joutuu olemaan ilmapiirinluoja, joka kohtelee kaikkia oikeudenmukaisesti ja arvostavasti. Hän joutuu olemaan valmentaja, joka innostuu jokaista kehittymään paremmaksi versioksi itsestään.

– Vuorovaikutteinen johtaminen on tämän päivän johtamisessa iso kantava teema. Varsinkin Y-sukupolven edustajat kaipaavat sitä, Karjula kertoo.

Työyhteisöissä 90% arjen haasteista johtuu kommunikaatiohaasteista. Vuorovaikutteisen johtamisen ydin on luottamus. Luottamus on työyhteisön liima ja kivijalka, joka määrittelee sen, että uskalletaanko asioista puhua vai ei.

Läsnäolo

Filosofi Esa Saarinen on heittänyt ilmoille oleellisen kysymyksen: Mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle? Tunnista, että jo pelkällä omalla olemuksella johtaja synnyttää valtavasti tunnetta ympäristöönsä.

Ammattimainen ja arvostava vuorovaikutus

Esimiehen tulee kohdella jokaista työntekijäänsä ja asiakastaan ammattimaisen arvostavasti ja empaattisesti. Pitää olla empatiakykyä asettua kuuntelijan tai oman tiimin jäsenen rooliin. Tämä toimii myös toisin päin: työntekijältä on vaadittava työyhteisötaitoja. Kun vuorovaikutus työntekijän ja esimiehen välillä toimii, niin se jo itsessään lisää sitoutumista ja innostusta työpaikalla.

Kuuntele ja kysy

Vuorovaikutteinen johtaminen vaatii kykyä kuunnella ja esittää avoimia kysymyksiä. Jopa sen sijaan, että tuo valmiita ratkaisuja. Avoimilla kysymyksillä työntekijällä on tilaa oivaltaa itse, joka tuo pätevyyden tunnetta, kasvattaa työntekijää vastuuseen ja itseohjautuvuuteen. Tämän kautta taas sitoutuminen ja motivaatio saa kipinän. Lisäksi avoimet kysymyksen luovat tilaa uusille ajatuksille, jotka eivät välttämättä tulisi esimiehen mieleen.

Palautteenantokulttuuri

Kukaan ei ole koskaan sanonut, että saa liikaa palautetta. Esimiehen tehtävä on antaa sekä positiivista että rakentavaa palautetta. Kun esimies antaa palautetta, niin työntekijässä pystyy synnyttämään arvostuksen ja merkityksen tuntua.

Erilaisten ihmisten johtaminen

Menestyvät työyhteisöt sisältävät viljalti erilaisia ihmistyyppejä. Jokainen ihminen pitää kohdata eri tavalla ja heitä motivoi eri asiat. Esimiehen tehtävä on tunnistaa oikea tapa kommunikoida työntekijästä riippuen.

Arvojohtaminen

Yrityksen tekemistä johtaa sen arvot. Kun esimies tietää yrityksen arvot, niin hän pystyy nojaamaan niihin arjen vuorovaikutuksessa ja johtamisessa. Kun työntekijä alisuoriutuu, niin yrityksen arvot voi nostaa esiin.

Viisi vinkkiä vuorovaikutteiseen johtamiseen

  1. Rakenna tietoisesti luottamusta herättävää vuorovaikutusta
  2. Kuuntele ja ole läsnä
  3. Anna palautetta, pyydä palautetta
  4. Tunne itsesi, tunne työkaverisi
  5. Huomioi erilaiset ihmiset johtamisessa

Mikä on mukavuusalueesi ja epämukavuusalueesi esimiehenä? Oletko autoritäärinen vai esitätkö koutsaavia kysymyksiä?

Lukuvinkki: Marjo-Riitta Ristikangas & Vesa Ristikangas – Valmentava johtajuus
Jos uskot, että henkilöstön hyvinvoinnin parantavan työyhteisönne tuloksellisuutta, niin ota rohkeasti yhteyttä tai varaa maksuton tunnin sparraus!